Satojen vuosien takaiset sävelet heräävät eloon kynttilöiden loisteessa

Vanha tehdassali hämärtyy, kynttilät syttyvät ja tiiliseinien keskellä hiljenee. Ensimmäisten sävelten myötä marraskuinen ilta jää hetkeksi ulkopuolelle.

Wapriikin kynttiläkonsertissa säveltäjä-pianisti Tuomas Nikkanen ja viulisti Hämid Reza Ghorbani vievät sinut matkalle La Campanellan kimalluksesta Gymnopédien seesteiseen kauneuteen ja Cinema Paradison kaihoisiin säveliin. Illan aikana kuullaan myös Chopinia, Debussya ja Schubertia sekä rakastettuja suomalaisia sävelmiä.

Tule pysähtymään musiikin äärelle ja nauttimaan ainutlaatuisesta illasta kynttilänvalossa. Anna musiikin viedä. Tällaista iltaa ei koeta muualla.

Esiintyjät

Tuomas Nikkanen, piano

Tuomas Nikkanen on suomalainen säveltäjä-pianisti, joka tekee uraa vanhan ajan virtuoosityylin hengessä, jossa esiintyjyys ja säveltäminen kietoutuvat saumattomasti yhteen.

Nikkasen poikkeuksellinen lahjakkuus kävi ilmi jo varhain: hän nousi valtakunnalliseen tietoisuuteen vuonna 1997 voittamalla Leevi Madetoja -pianokilpailun sekä yltämällä historian nuorimpien finalistien joukkoon arvostetussa Maj Lind -pianokilpailussa vain 16-vuotiaana. Menestys jatkui pian kansainvälisillä areenoilla, joista osoituksena ovat parhaan nuoren esiintyjän palkinto Puolan Artur Rubinstein -kilpailussa (1998) sekä Barkauskas-erikoispalkinto Liettuan Čiurlionis-kilpailussa (1999). Vuonna 2019 hänet palkittiin parhaasta pianoesityksestä kansainvälisillä Jean Sibelius -festivaaleilla Turussa.

Nikkanen tunnetaan syvällisenä suomalaisen musiikin tulkitsijana. Hän on muun muassa levyttänyt Toivo Kuulan koko pianotuotannon. Vuonna 2017 Sibelius-seura myönsi Nikkaselle Sibelius-mitalin merkittävästä työstä Jean Sibeliuksen elämäntyön tulkkina.

Säveltäjänä Nikkasen profiili keskittyy vahvasti pianomusiikkiin ja lauluihin, jotka hän säveltää omiin teksteihinsä. Hänen viimeaikaisiin merkittäviin sävellystöihinsä kuuluvat musiikki mykkäelokuvaan Nosferatu (2023), pianosarja Matka mielikuvitusmaahan (2022–2024) sekä laaja pianoteos Waltz for Phuong. Parhaillaan Nikkanen työstää sopraano Anna-Kristiina Kaappolalle suunnattua laajaa Ihmisyys-laulusarjaa. Teos kantaa alaotsikkonaan Gustav Mahlerin tunnettua ajatusta sinfonian olemuksesta: ”Es muss alles umfassen” – sen täytyy käsittää kaikki.

Hämid Reza Ghorbani, viulu

Hämid Reza Ghorbani on taitava ja karismaattinen viulisti, jonka soitossa välittyvät vahva ilmaisuvoima ja syvä eläytyminen musiikkiin. Hänen viulunsa soi tunteikkaasti ja persoonallisesti.

Ghorbani aloitti viulunsoiton 16-vuotiaana musiikkikoulussa. Hän on esiintynyt useissa konserteissa sekä solistina että orkesterin jäsenenä Iranissa ja Suomessa. Musiikki on toiminut hänelle siltana kulttuurien välillä. Hän toimii myös viulunsoitonopettajana.

Ohjelma

Enrique Granados (1867-1916) : Danza esańola No. 6, D – Duuri Op. 37 (1888)
Gabriel Fauré (1845-1924): Impromptu No. 1, Es- Duuri, Op. 25 (1881)
Franz Liszt (1811-1886) : Grandes études de Paganini No. 3: La Campanella (1851)
Claude Debussy (1862-1918) : Estampes No. 1: Pagodes (1903)
Tuomas Nikkanen (b. 1981): Matka mielikuvitusmaahan ( A Journey to a Land of Imagination) No. 2: Eksoottinen lintu (An Exotic Bird, 2023)
Erki Satie (1866-1925) : Gymnopedie No. 1 (1888)
Maurice Ravel (1875-1937) : Pavane pour une infante défunte (1899)
Frédéric Chopin (1810-1849) : Ballade No. 1, g-molli, Op. 23 (1835)

Väliaika

J. S. Bach: Mouvement of a solo violin Partita
Schubert: Serenade
O. Merikanto: Valse lente
Ennio Morricone: Cinema Paradiso
Nikkanen: Andante from a violin sonata
O. Merikanto: Kesäilta
Myrskyluodon Maija
Kunnes löydän sun

Perjanaina

20.11.2026 klo 18

Walleniuksen Wapriikissa

Walleniuksenkatu 2, Korkeakoski, Juupajoki

Liput

Liput ennakkoon verkkokaupasta 19.11. asti 14€ ja ovelta 16 €

Varmista paikkasi konsertissa varaamalla liput ennakkoon Eräjärven Eerolan verkkokaupasta. Verkkokaupasta ostetut liput ovat noudettavissa ostajan nimellä Walleniuksen Wapriikin ovelta klo 17 alkaen ennen konsertin alkua.

Lisätietoja konsertista antaa Walleniuksen Wapriikki:
info@walleniuksenwapriikki.fi
Yhteydenottolomake.

Sydämellisesti tervetuloa